"Saat Minut Tuntemaan Itseni Eheäksi"

Se rakkain paikka koko suuressa maailmassa, jonka merkitys ei koskaan haalistu, joka ei ole itsestäänselvyys, jota rakastan.

Kaikelta pahalta piilossa, suojassa pettymyksiltä, muilta tavoittamattomissa - rakkaani kainalossa.

Tunnen vakaat sydänäänesi, tasaiset, vahvat, rauhoittavat lyönnit, tässä pienessä, ihanassa hetkessä koko elämäni, koko maailmani.

"Kun katson sua, näen ihan sen saman Sadun kuin aina ennenkin, en herra Parkinsonia."

Se kaunein rakkauden tunnustus, kyyneleet polttavat silmiäni - tunnen itseni eheäksi.

Satu Hautamäki

Totista Totta

Ny meinaan kertua surullisempaa juttua ku ennen. Totista totta elämästäni.

Joka on kyllästyny alakuloosiihin kertomuksihin, lukekhon tämän aijan vaikka Aku Ankasta Hessun toilaaluja!

Mä, hiljan neljäkymmentä täyttäny nuarimiäs aloon tuntohon, jotta jotakin on piäles. Ei ovenpiäles vaan mun elämäs. Ulukoosesti kaikki niinku maalaaaskyläs pitääki, kartanolla rakennukset suurinpiirteen punamullattu ja peruna mullattu. Jopa nurkkalaurat valakooset ja lipputanko. Kaks komiaa tenavaa ja akka se vasta komia onkin. Mun miälestä.

Sitä rupes oikia käsi pikkuusen nyppimhä ja lihakset, höh, ne olemattomat, niitä särki ja särki vaikka kalakeithon asti. Voitelin niitä hevoospakkelilla ja tummelilla. Ei apua, kaikenlaaset itikat vaan tuli hiaromha tuttavuutta. Mä niistä olis piitannu ollenkaan.

Sitte se saamattomuus, tyät pakkas jäärä tekemättä ku vaan niin laiskotti. Sitte meirän yhteesten kakarootten äiti hualestuu oikeen tosissansa. Koskako?

No sen jäläkhen kun pyyrin sellaasen tukkikuarmaamen tekijää käymhä meillä , ku se kuarmaaja mun miälestä heitteli tukkia aivan eri paikkoohi mihnkä mä koneenkäyttäjänä niitä pyyrin. Valamistajaa se kraakku totteli kiltisti. Niin mua läherethin kiikuttamha Seinäjoelle Neurologille. Tyhymiä testiä teetti, kaunokirjootusta paperilleja monesta purkista haistaakki. Ne millekkää haissu, varmaha joku piilokamerajuttu ajattelin.

Neurologi antoo tuamion, sua mikään vaivaa. Saat kuukauren sairaslomaa, kuntoole lihakses kuntho.

Meni kuukausi, lomalla aivan luvan perästä. Sitte piti lähtiä ettimhä reikäleivän reijän ympäryksiä. Siitä mitään tullu, väkisin väännin päivän seuraavha. Kaks kuukautta, suamalaasella sisulla. Ja olin kiukkuune, siinä ei ollu hyvä kenenkään olla liki.

Menin terveyskeskuslääkärille ja kysyyn, millä muhun saataas virtaa, eres Olavia.

Tämä tohtori mitään Olavista tiänny, vaikka on niin kuuluusa laulaja.Virta.Olavi.

Mutta kehuu mulle, notta sulla on Parkinsonin tauti. Mullako, eikö se mun suvulle piisaas kun äireeski on? Ei sille mikään piisaa, tohtori tokaasi. Käy ny kumminki viälä pääkuvas ja oikialla neurologilla hakemas takuu tälle riaknoosille.

Olipa mun akan miähellä outo olo ku tuli pihalle syksyyshen räntäsateheshe. Itketti, aikuusta miästä. Äkkiä kotia ja piilohon rääkymhä.Se tuli niin helaposti, ja se helapotti.

Se päänkuvaus meni hyvin, ontto mikä ontto. Neurologi antoo reseptin, syä tua. Älysin silti hakia lääkhet enneku sen söin.

Lääkkeet, niistä vois kirjootttaa enemmän ku Suamen Kuvaleheren vuasikerras on tekstiä. Kokeellu oon. Lääkkehiä.

Kaks vuatta. Kokeelin.Löyrin sopivat ja sitte alakoo mun nykyynen elämä.

Eläkkeelle jouruun vuaren päästä riaknoosista. Taas mä rääyyn, ku päätös ilimestyy mun luettavaksi. Täskö se mun elämä oli?

Pian kymmenen vuatta menny, mä elän vieläki!

-

jussi